Huvila.net toimii vuokramökkien kotisivumaisena ilmoitusfoorumina eikä osallistu itse kohteiden vuokrauskuvioihin, eikä vastaa palvelussa esiteltävien tietojen tai asiavirheiden mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Mahdolliset virheelliset tiedot pyrimme oikaisemaan viipymättä normaalin työajan puitteissa.

Vuokrattavien loma-asuntojen suoramarkkinointi netitse aloitettiin jo keväällä -99, ensimmäisenä maailmassa. Monet mökinomistajat ovatkin olleet erittäin pitkäaikaisia asiakkaitamme ja osa yhtäjaksoisesti jo yli 20 vuotta.

Yleensä ottaen reilun meiningin hengessä on tarjonta ja kysyntä toisensa kohdannut. Vain muutamia kertoja, erittäin harvoin siis, on tietoomme tullut valituksia joltain oleellisilta osin liian vajavaisesti tai epämääräisesti esitetyistä mökkitiedoista. Tämmöisissä tapauksissa pyrimme selvittelemään tilannetta ao. mökinomistajan ja asiakkaan kanssa ja seurauksena tiedot joko on korjattu tai erimielisyystapauksessa asiakkuus mökinomistjan kanssa on päättynyt.

Joissakin kohteissa voisi tietysti kuvia olla kattavamminkin, mikä jättää ympäristön suhteen enemmän arvailun varaan. Tämä ei tarkoita harhaanjohtamista, vaan mökinomistajalla on jäänyt kuvamateriaalin kanssa asia hieman vaiheeseen, jolloin todellisuus paikan päällä voi olla myös positiivinen yllätys.

Huvila.net operates only as an information forum. It does not partake in the rental procedures, nor is it responsible for any damages caused by the service information or factual errors within the service. We will try and correct any erroneous information without delay within normal working hours.
Saattaisi hyvinkin löytyä seuraavalla tavalla:

1) Laita aloituspvm ensi viikon maanantaille ja jakson kestoksi esim. 5 tai 7 vrk.

2) 'Sijainti'-osassa valitset sopivan Sijaintipisteen, johon määrität sallitun enimmäisetäisyyden.

3) 'Lajittelu'-osiossa voi vielä lisäksi keskittää haun vain varauskalenteria käyttäviin kohteisiin.

4) Jos "ensi viikko" ajankohtana ei ole niin päiväntarkalleen, voi Aloituspvm:n viereisessä '+jousto'-valikossa suoda jaksolle hiukan joustovaraa.
You could do the following:

1) Set your Start (Check-In) date for next Monday and select a Period of 5 or 7 days.

2) Location: select a suitable 'Location Point' and define a tolerated maximum km-distance.

3) Sorting: You may also focus your search only on cottages that have use Booking Calendar in use.

4) If that "next week" is a more flexible period, there is (right next to 'Start Date' input) a dropdown where you can add some flexibility (e.g. a day or two) for your preferred period.
Koordinaattien mukaan haettaessa tietyn sijaintipisteen ympäriltä etäisyydet ovat linnunteitse. Monen mökin koordinaattien arvioluonteesta johtuen virhemarginaalina on ±20 km, vaikka se käytännössä ja useimmiten on selvästi vähemmän. Distances are measured in the shortest linear bird's way, not via roads. There is also an error margin of ±20 km, becaus so many cottages aren't yet exactly located on the map.

LISÄHUOM: Kohteiden karttapaikannuksen otamme mukaan lähiaikoina, jolloin koordinaatitkin tulevat tarkentumaan entisestään ja etäisyyshaun virhemarginaali kaventumaan. NOTE: Soon there will more and more cottages pointed precisely on the map, so the error margin will also diminish remarkably.
Sijainti-osan määritykset eivät (muista osista poiketen) suodatu keskenään, vaan jokainen sijaintimääritys aina lisätään mukaan omana hakualueenaan. 'Location'-definitions don't filter each others out (unlike all other definitions), therefore every seleceted/checked location adds itself in as a search area.

LISÄKOMMENTTINA: Hiukan myöhemmin käytettävissä on myös +sanahaku, jonka avulla tuollainenkin hakurajaus luonnistuu. FOOTNOTE: Some time later we'll offer also another search word input which will make more focused filtering possible with location based definitions.
Useimmiten sesogin ulkopuolella vuokramökkejä on tarjolla myös viikkoa lyhyemmiksi jaksoiksi. Tällaisia kohteita ei voi tällä hetkellä erikseen rajata, mutta hyvää osviittaa saa käyttämällä hintahaarukoinnissa /vrk-määritystä. Usually shorter periods are avaialbe outside higher or the highest seasons. At the moment these cottages cannot be defined separately exactly, but you can rather appropriately filter such cottages by using /Day definiton when setting a suitable Price rate.
'Lajittelu & Infoa'-osan 'Kalenterin päivitys?'-valikossa hakutuloksen voi rajata vain varauskalenteria käyttäviin vuokramökkeihin.

Varauskalenteria käyttävät kohteet erottuvat hakutuloksessa aina myös (klikattavalla) kalenterikuvakkeella, jonka vieressä on esillä myös kalenterin viimeisin päivityspvm.

Emme voi taata, että JOKAISEN varauskalenteria käyttävän kohteen varaustiedot olisivat aina ajantasalla, mutta todennäköisyys siihen on kuitenkin hyvä.

Sorting &...: You can select the 'Calendar Usage/ Calender is in use'-option to filter your search result more properly.
Heititpäs laajan kattauksen hakukriteerejä. Vähän kuin näpäytykseksi tyyliin; "paljon hyvää, mutta eepähän ihan kaikki hakukriteeroinnit vielä onnistukaan". Otamme tuostakin vinkkiä jatkokehittelyjämme varten. Ym. kriteereisä saa huomattavan osan määriteltyä jo nykyiselläänkin.

Kerroksien hakuhaarukointia ei vielä ole, mutta laitetaan sekin mukaan hiukan tuonnemapana. Samoin on tilanne makuuhuonelukeman kanssa.

Vesistön laajuus on hyä pointti sinänsä ja työstämme sitäkin puolta, kunhan mm. karttapaikannus on saatu mukaan toimintoihin. Puhtauden osalta voidaan katsoa kuinka vesistönimikkeitä ja online-tiedot Suomen vesistöjen tilasta ovat ympättävissä mukaan. "Oma ranta"-ehtoa voi soveltaa esim. rajaamalla sopivan maksimietäisyyden rantaan ja rastimalla uinnin mukaan aktiviteettina.

Toiletti-vaatimusten osalta voidaan WC-rastia monipuolistaa siten, että haarukoinnin voi tarvirttaessa laajentaa myös kompostoivaan huussiin.

Saunan sijannin rajaamismahdollisuus 'päärakennuksessa' tai 'erillinen rakennus' voidaan myös laittaa tarjolle.

Jos alustava varaus on lähetetty mökkiesittelyn Varausehdotus-lomakkeella, voimme pyydettäessä tarkistaa ao. kohteen lokitiedoista onko lähetys mennyt eteenpäin. Ilmoittakaa viestissä kohteen numero, joka näkyy mm. esityksen yläreunassa (huvilanet-logon yhteydessä). You could send us a message enclosed with the email-address you used in that pre-booking and a approximate sending date, so we can then investigate what might have happend to your booking suggestion.

If you did also send bookings to other cottages on that particular date, then we'd like to know the ID-number of that cottage presentation. The ID shown right next to huvilanet-logo or in the footer section of the presentation (on mobile screens).
Kyseinen mökki on poistumassa valikoimastamme, jolloin yhteystiedot on jo poistettu näkyviltä.

On mahdollista myös, että jostain syystä kyseinen mökinomistaja ei halua tällä hetkellä pitää yhteystietojaan esillä. Kehotamme kääntymään vaihtoehtoisen kohteen puoleen. Ainahan voi tietysti sivusilmäillenkin seurailla, josko yhteystiedot myöhemmin vielä palautuisivat ao. kohteeseen.

It's likely that such cottage has recently announced it's exit from our service and the contact info has been taken off already. We'd suggest to focus your attention to some alternative cottage resort.
Mikäli alustava varaus on tehty ennakkovarauslomakkeella, voimme etsiä lokitiedoista kyseisen kohteen käyttämänne email-osoitteen perusteella.

Jos yhteydenotto on email-sovelluksella tai puhelimitse, voi kohdetta koittaa haeskella palvelusta niiden muistikuvien (esim. sijainti) puitteissa mitä on. On varmastikin viisasta laittaa kauppakumppanin yhteystiedot muistiin jos syystä tai toisesta tulee tarve lisätarkennuksiin tai muutoksiin olosuhteiden vuoksi.

TIEDOKSI: Piakkoin Varauehdotus-lähetykset postittuvat samantien kopiona myös ilmoittamaasi sähköpostiin, jossa mökin yhteystiedot tarvittaessa ovat tallessa

It's advisable to write down the contact person's details just in case the circumstances demand additional corrections or changes. If, however, you did not save the contact details, you can of course search the service using those memories (such as location) that you have. If you used the form in the presentation to make the initial booking, we can look for the cottage in the log information using your the email address you used enclosed in your pre-booking.

Soon all pre-booking messages will be sent as copies also to your own email-address, as a new and necessary feature for our service.

Huvila.net on ilmoitusfoorumi ja kaikista vuokraukseen liityvistä käytännön kuvioista vastaavat aina vuokranantaja ja vuokralainen keskenään. Meidän osamme on vain tarjonnan ja kysynnän kohtaamisen helpottaminen innovatiivisen palvelukonseptin puitteissa.

Jokaisella kohteella on omat käytäntönsä ja vuokrausehtonsa, joista vuokranantaja informoinee viimeistään alustavan kontaktoinnin jälkeen.
Huvila.net is a notification forum and all practical issues relating to the rental are always dealt with by the owner and the tenant between themselves. Each cottage has its own practices and rental terms, for which the owner will provide information after the initial contact at the latest.
Keskeisin mainoskanavamme on nykyään Googlen hakupalvelu, johon satsaamme kuukausittain huomattavia summia. SoMessa olemme esillä hiukan omintakeisella, mutta toimivalla tavalla ja maneerimme tulevat lisääntymään silläkin suunnalla entisestään. Seurattavissa mm. Instagram, Mastodon.

Markkinointiinhan kuuluu myös palvelun parantaminen tuotekehittelyn muodossa, mitä tässä parasta aikaa nyt (syksyllä 2022) olemme tekemässä – uudistusten käyttöönoton ja julkistuksen myötä.
Our advertising budget is invested mostly on Google searches. Our (not most obvious) but still oddly efficient SoMe-presence is –of course– also part of our marketing strategy.
Palautefoorumin tarjoaminen ilman sen kummempaa mietintää ja ylläpitoa ongelmana on sen helppo väärinkäyttö, eikä sensuuriin pohjautuva palautefoorumi olisi sen parempi. Ehkä joillakin keskustelupalstoilla palvelustamme/tarjonnasta voi esittää näkemyksiään, mutta itse emme ylläpidä tällaista kanavaa.

Asiakastyytyväisyydestä viestiviä oheisominaisuuksia otamme sovellamme hieman tuonnempana palvelussa, kuitenkin niin ettei haittatarkoituksillisen anonyymille sabotoinnille liian "sinisilmäisesti" suoda sijaa. Rakentava kritiikki on aina paikallaan ja makumieltymyksiään saa julkituoda. Kritiikille tultaisiin kuitenkin pyytämään aina myös vastinetta kritiikin kohteelta ja samalla varmistamaan kyseessä olevan aito mökkikohteessa itse vieraillut lomamökkeilijä, eikä joku puskista huutelija.

Mökkien olemassaolevien SoMe-feedien hyödyntämiseen tullaan myös tarjoamaan esitysten ohessa tilaa.

Jos jostain kohteesta tulisi toistuvammin negatiivista palautetta, asian tiimoilta otettaisiin kohteen omistajaan yhteyttä ja pyrittäisiin selvittämään mistä on kyse. Kuluneen 23 vuoden aikana on tällaisten tapauksien merkeissä meihin oltu yhteydessä erittäin harvoin ja käytännöässä vain nimellisesti. Mielestämme tämä osaltaan kertoo kohdetietojen hyvästä yleisluotettavuudesta ja reilusta meinngistä.
Oman mökkiesittelyn yhteystietojen alla on logokuvake, josta kirjautuminen onnistuu. On your cottage presentation there is that tiny huvilanet-logo just below your contact info that includes a 'log in'-link.
Tällä hetkellä ei käyttäjäkirjautumista valitettavasti vielä ole tarjolla, mutta laitamme tämänkin toiminnon piakkoin mukaan palveluumme. At the moment and not yet user logIn isn't available, but it will be – quite soon.
Otsakkeissa yllä avautuu valmiina vastauksia yleisimpiin kysymyksiin. Jos ei sopivaa informaatiota löydy, lähetä meille palautetta, kysymyksiä yms. erikseen vastailtavaksi.

Useammin
kysyttyä
Usual
questions