Päärakennus. Talon seinustalla kukkii saippukukka kesä toisensa jälkeen.
Piha-aitta ja päärakennus.
Ketunrannan pihapiiri ylhäältä päin.
Oikeanpuoleinen päärakennus ja vasemmanpuoleinen pihatupa. Rantasauna ja laituri ovat edessä keskellä.
Laiturin päässä on matalaa.
Keittiö.
Keittiön pöytää käännellään molemmin päin.
Tuvan kulmasohvalta parhaat istumapaikat sohvaperunoille.
Auringon valo siivilöityy tuvan eteläisen puolen ikkunoista mäntylattialle. Kuvan kahden hengen sohva toimii myös vuodesohvana.
Tuvan pitkän pöydän ääreen mahtuu istuutumaan isokin seurue sekä juhlan että arjen merkeissä.
"Ai, täälläkin on nukkumapaikka! " Tonttu katsoo hieman siihen suuntaan.
"Hirsikammarista" voi kurkata järvelle.
Päärakennuksen ruusukammarin hempeyttä.
Laaja pihapiiri.
Pihatupa, pihakeinu ja aitta.
Pihatupa. Kaksi vuodesohvaa ja uloskäynti terassille, jonne voi kesäaikaan istuutua aamukahville kuuntelemaan lukuisten lintujen liverrystä.
Pihatupa, sieltä terassin puolelta.
Pihatupa/saunamökki.
Kevään raikasta vihreyttä rantasaunan somisteena.
Rantasauna. Tästä ei suomalainen saunaidylli parane. Lauteilta näkee laineiden liplatuksen ja jo melkein portailta pääsee järveen vilvoittelemaan.
Iltarusko heijastuu peilityynen järven pintaan, kuin taivaanrannan maalarin siveltimen kevyt pyyhkäisy.
Yleisnäkymä järveltä päin
Kesäkeittiö, "Pitkä herkkuhetki".
Kuka on tänään grillimestari?
Kuuletko kevään kohinan?
Luontoäidin akvarellimaalaus.
Kyllähän tämä pitää nähdä ja kokea ihan omakohtaisesti.
6+4
Mäntyharju 
Lahnavesi1, sanft abfallend Sandboden, für Kinder geeignet.
Stromnetz, InnenWC
(2), BIO-Außentoilette
, Dusche (2)
Ketunranta ("Fuchseufer") ist ein ehemaliges, echt finnisches Bauernhaus in Mäntyharju. Es wurde im Jahr 2006 sehr liebevoll renoviert und dient jetzt als eine hochlklassige Ferienwohnung.
Inmitten der puren und stillen Natur können Sie zu jeder Jahrezeit einen schönen Urlaub geniesen. Der grose Hofbereich bietet Platz für Kinder zum Spielen. Im Sommer lädt der Lahnavesi-See mit klarem Wasser zum Rudern und Fischen ein. Und was kann es Schöneres geben, als nach einem entspannenden Saunabad einem Sprung ins Wasser zu wagen? Im Winter verbeiten die Feuerstätten eine gemütliche Atmophäre gegen der kalten Wind. Vielfältige Einkauftsmöglichkeiten liegen knapp eine halbe Autostunde entfernt.
Herzlich willkommen im Ketunranta! Bei uns werden einen gemütlichen Urlaub verbringen.